Näytetään tekstit, joissa on tunniste saumuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saumuri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. syyskuuta 2013

Salaiset ompelukset vol. 2.

On aika paljastaa viikonlopun salaiset ompelukset, sillä ne pääsivät tänään perille kohteeseen. Tällä kertaan Valtakunnan Prinsessan toiset serkut saivat ylläripostia: pikkuE princess castle tunikan ja isoE kirahvipaidan. Kirahvipaidasta piti tulla kirahvihuppari, mutta ei isolle pojalle tehdä hupparia puolesta metristä kangasta. Prinsessakangasta on vielä sen verran, että ainakin Valtakunnan Prinsessalle siitä syntyy samanlainen tunika, etenkin kun menin jo vahingossa takahelman leikkaamaan :-/. Nämä kankaat ovat muuten ensimmäisiä ostamiani trikoita, siis juuri hetkeä ennen kuin tämä kangashulluus lähti kunnolla lapasesta!


Kesällä iski leimasinmania ja hommasin Lidlistä kaksin kappalein leimasimia, joiden musteen luvataan kestävä jopa 90 asteen pesua. Kangzungelista Tallinnasta ostin tuollaista valkoista puuvillanauhaa, ja siihen olen nyt sitten näitä lappuja leimaillut. En ole koittanut pestä, mutta musteen kyllä silitin varuiksi, jotta kestäisi sitten paremmin pesua. Lappujen toteutusta pitää vielä hieman tuumailla, mutta muuten ihan näppärä juttu.


Sen lisäksi, että viime talvena hamstarin lankoja ja tänä kesänä kankaita, minuun on nyt iskenyt kaavamania, siis olen kaavaholic! Hain tänään postista huutiksesta huutamani Ottobren 2006 ja 2007 lasten kaavalehtien vuosikerrat, mukana myös loppuunmyyty 4/2007 numero. Ja kun mikään ei riitä, nyt himoitsen Onionin kaavoja 2035 ja 2008! Argghh!


Nyt pitäisi hetkeksi unohtaa ompelut ja kaavat ja yrittää jonain iltana vähän siivotakin kotona. Leppoisaa tiistai-illan jatkoa!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Jalapeñoinspiraatiota.

Näin se vaan viikonloppu jälleen kerran vetelee viimeisiään. Nyt olikin poikkeuksellisen ompeluntäytteinen vapaa. Perjantai-ilta meni jälleen ompeluhaasteen parissa. Kankaan tarjosi Viljamin puoti ja minulle tupsahti vihreää puudelitrikoota. Kiivastahtisen viikonlopun jäljiltä idealaari oli ihan tyhjä, joten vaatimattomilla jutuilla mentiin tällä kertaa. Tässä ryhmähaasteessa meidän ryhmän yhteinen nimittäjä oli puutarha ja porukan nimi siten PuutarhaPuudelit. Ompelusten tuli jollain tavalla kuvastaa tätä puutarhurointia, joten surautin sitten itselleni puutarhurin huivin ja sadonkorjuun tuotoksia varten säilyketölkkien kansiin myssyjä, Myssyt ovat lähinnä jalapeñosäilykkeitä varten, ja siksi aplikoinkin kahteen sievän pienen jalapeñon. Ensimmäinen vaatimaton aplikointikokeilu, mutta ei jäänyt kyllä viimeiseksi. Täytyy vaan harjoitella tuon Singerin kanssa, kun me ei ihan joka asiasta olla yhtä mieltä. Tässä vielä haasteen tuotokset:


Kasvihuone alkaa olla katasrofin partaalla. Jalikset ovat kasvaneet pienen paprikan kokoisiksi, mistä johtuen varret ovat taipuneet ja viistävät melkein maata. Olisi varmaan pitänyt tukea ne kattoon naruilla jo alkukesästä. Nyt se on myöhästä. Kunhan eivät vaan menisi poikki.

Vaikka viikonloppu on ollut ihan lämmin ja aurinkoinenkin, en ole malttanut poistua koneiden äärestä. Sain pari salaista ompelusta tehtyä, mutta niistä lisää myöhemmin. Tänään innostuin korjaamaan mehujäätaikatunikan helman. Nyt se on ihan ok.

Mainitsin tuossa, että emme ole aina Singerin kanssa ihan samalla aaltopituudella. Eilen kaksoisneulan kanssa ompeleminen oli tuskaa, kun alalanka sylttääntyi 5 cm:n välein. Tänään sentään sitten viimeisen omeluksen kanssa, sain yhden kokonaisen pätkän tehtyä ilman yhtään keskeytystä. Tämä vaatisi jo tuuletuksen! Ehkä konekin vaan tarvitsee harjoitusta, en tiedä. Harkitsin kyllä hunajakenno-ommelta ja ajattelin kokeilla sitä seuraavaksi, kun ompelen Valtakunnan Prinsessalle mekon, johon tulee sekä resorikanttaukset että kaksoisommel helmaan. Sitä ennen olisi varmaan kuitenkin syytä ommella se mummun leninki siitä pumpernikkeli (vai mikä sen nyt oli) -kankaasta.

Ihan pelkästään sisällä istumiseksi ei tämä viikonloppu sentään mennyt. Eilen kävin reippaalla juoksulenkillä syksyisessä metsässä ja tänään olin mukana Valtakunna Prinsessa salibandytreeneissä. Tästä on hyvä ponkaista uuteen viikkoon! Rentouttavaa sunnuntai-illan jatkoa!

torstai 29. elokuuta 2013

Ylläripylläri jumpsuit.

Nyt tästä uskaltaa jo varmaan blogatakin. Laitoin toissapäivänä postiin suvun nuorimmalle tekemäni jumpsuitin, enkä ole siitä uskaltanut hiiskua täällä vielä mitään. Olisi kurjaa paljastaa yllätys etukäteen, kun ei koskaan tiedä, kuinka uutterasti tätä blogia luetaan.

Ihan oppimisen ja harjoittelun kannalta halusin tehdä Valtakunnan Prinsessan serkkutytölle jumpsuitin kettuvelourin lopuista. Nippanappa kangas riittikin, ja juuri siksi ketut juoksevat hihoissa selällään. Kaukaa katsottuna ompeluksesta tulikin oikein hieno. Jälleen kerran muutama tyhmä töppäys ja sitten tuon vetskarin ompelu vähän harmittaa, mutta oppimisen kannalta tämä täytyy ottaa. Toivottavasti kuitenkin neiti S. tykkää :-).

Jumpsuit, kaava Ottobre 4/2012
Kettu-velour ja resori Ottobrelta, vetskarin hain Porvoon Nappi-aitasta. Huppua en vuorittanut, vaikka apuompelija sitä toivoi. Ajattelin kuitenkin, että ohuempi ja yksinkertainen huppu on mukavampi. Jumpsuitin koko on 68. Kaavan piirsin ja kankaat leikkelin sunnuntaina ja maanataina töiden jälkeen ompelin. Varsin nopeatekoinen vaate näin vasta-alkajalle, jos ei oteta huomioon yhden väärän sauman ompelemista ja vetoketjun kanssa saikkaamista.

Olen äärettömän tyytyväinen saumurihankintaani. Paljon on vielä oppimista, mutta on se vaan kätevä peli! Ja itseasiassa saumuri houkuttelee myös käyttämään ompelukonetta ja erityisesti opettelemaan perintö-Singerin ominaisuuksia.

Seuraavaksi listalla on mummulle leninki. Kankaan jo sain, ja kaava kertaalleen lakanalla testattu. Kangasta näyttää olevan paljon, en ole sitä vielä mitannut. Täytyy vaan käyttää sitä niin fiksusti ja säästeliäästi, että siitä jää mullekin vähän :-). Tästä tulisi nimittäin kiva paita, jossa on kuminauharypytykset kaula-aukossa, hihansuissa sekä helmassa ja toinen olkapää pilkistäisi kaula-aukosta. Kangas on Marimekon ysmyiltä ostettu, kuosista ei mitään tietoa. Ihanan kevyttä ja ohutta puuvillaa. Jos joku teistä tietää kuosin, laittakaapa tietoa jakoon.

Tämä päivä on vierähtänyt kotikonttorilla. Eskarilainen oli aamulla kuumeessa, joten jäin sitten kotimieheksi. Työnteko on kyllä sujunut hyvin näin kotoakin online. Oletettavasti huominen menee vielä toipuessa. Mukavaa perjantain aattoa teille kaikille, jotka täällä viitsitte näitä juttuja käydä lukemassa :-)!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Aita meets Kesämies.

Vajaa viikko sitten osallistuin erääseen ompeluhaasteeseen, jossa tällä kertaa aiheena oli yllätyspaketti. Paketista paljastuneesta kankaasta piti kahdessa tunnissa loihtia jotain. Kun tämä PaaPiin punainen aitakangas tupsahti nenän eteen, ajatukset löivät ensin tyhjää. Onneksi olin vielä lomalla ja oli koko päivä aikaa miettiä, mihin tämä kangaspala muotoutuu. Päädyin lopulta yhdistämään aitaa kesämies Kekkoseen, koska se nyt vaan oli ainoa varastoistani löytyvä kangas, joka sopi punaisen aidan kanssa yhteen. Alkutilanne oli siis tämä:

Aita, Kekkis ja musta resori.
Koska minulla tunnetusti iteluottamusta riittää yli taitojen, päätin yhdistää kankaat saumuroimalla niiden väliseen saumaan mustan tereen resorista. Koska ompeluaikaa oli se kaksi tuntia, jonka aikana piti ehtiä vielä kankaatkin leikata, hommassa tuli hieman kiire ja hosumiseltakaan ei vältytty. Niinpä musta tere ei mene joka kohdassa yhtä leveänä. Yläselässä on kohta, jossa saumuri haukkasi liian suuren palasen, eikä tere näy lainkaan. Lisäksi jouduin sitä seuraavana päivänä hieman korjailemaan, kun aamulla valossa huomasin, että parista kohtaa resori repsotti, koska vain toinen puolikas oli kiinni saumassa. Mutta ei se mitään. Näin sitä oppii. Ja valmista tuli kuitenkin annetussa ajassa :-).


Kaavana minulla oli käytössä Ottobren lehdestä 5/2012 tunikan kaava. Muokkasin sitä lyhentämällä hihat ja helman. Käytin koon 38 kaavaa ilman saumavaroja. Paita on hartioista hieman kittana, mutta muuten ok. Valtakunnan Prinsessa jopa vaati minua laittamaan sen päälleni tänään, kun pidimme leikkimökissä teekutsut.

Tässä vielä sovituskuvaa sunnuntailta. Kyllä tätä kelpaa käyttää. Ja mikä parasta - ihan itse tein!


torstai 4. heinäkuuta 2013

Kusti polkee.

Tänään töistä tullessani minua odotteli muutama mukava yllätys postilaatikossa. Aamulla jo kärsimättömänä laitoin sähköpostia Karnaluksiin, kun en ollut kuullut mitään mahdollisesta toimituksesta, mutta niinpä vaan saapumisilmoitus köllötti punaisen bobin pohjalla. Kävin sen sitten lähikaupasta hakemassa ja aikamoinen viritelmä tuo paketti oli. Pakkaamiseen oli varmaan käytetty rullallinen teippiä! Päällä olevissa laatikoissa oli tilaamani saumurilangat, ompelulangat ja neulat. Huomatkaa tuo musta nauha - näytti olevan vetoketju :-)!

Janome 990D + tilpehöörit.
Toissailtana klikkailin Ottobren alennusmyynnistä muutaman kangasmetrin. Nekin tulivat tänään. Tuota vihreää kirahvikuosia ajattelin käyttää Valtakunnan Prinsessan takkiin vuorikankaaksi (tai sitten tuota toista vihreää lintukangasta), mutta nuo lumitiikerit haluan kyllä itselleni. Sääli vaan, että tilasin vain metrin, koska siitä ei ainakaan mitään hupparia tai leninkiä minulle saa. Jos sitä on vielä heidän myymälässään, niin voi olla, että sitä tarttuu lomalla mukaan.


Nyt taidan mennä vielä tutustumaan uuteen masiinaan. Olen jo ystäväni N:n kanssa sopinut saumurikoulutuksesta, kun itse en ole moista vehjettä koskaan käyttänyt. Toistaiseksi olen vielä sitä mieltä, että stipendirahat menivät hyvään tarkoitukseen. Katsotaan, olenko vielä kuukauden päästä samaan mieltä, vai olisivatko Minna Parikat olleet sittenkin parempi valinta!

Huomenna onkin sitten taas viikonlopun aatto - ihanaa! Ei mitään erityisiä suunnitelmia, tai ehkä sunnuntaina lossireissu Pellinkiin - kuka tietää :-)!