Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ottobre woman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ottobre woman. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Pertsaa viemisiksi.

Olen vihdoin päässyt kesälaitumelle, mikä tarkoitta sitä, että suuntaamme kohti pohjoista. Valtakunnan Prinsessa on lomaillut jo liki kaksi viikkoa mummulassa Rovaniemellä, ja nyt olisi tarkoitus hakea neiti kotiin.

Tyhjin käsin ei voi tietenkään lähteä. Perinteisesti Brunberg ja Skafferi -viemiset on hankittu, mutta pitihän sitä myös ommella. Ajanpuutteen vuoksi en tosin ehtinyt väsätä lähellekään kaikkea, mitä oli tavoitteena, mutta tähän on nyt tyytyminen. Pistän sitten postitse menemään loput :-).

Äidilleni tein kaksi paitaa. Tilasin Ottobrelta naisten lehden 5/11, jotta sain Violet Rose-kaavan. Tein sillä tämän paidan Marimekon überjoustavasta trikoosta. Pidensin helmaa hieman.




Koska äitienpäivälahja jäi myös kiireen ja väsymyksen takia tekemättä, päätin ommella hänelle myös toisen paidan, tai tunikako tämä nyt sitten on. Kangas Nanson ohutta ja pehmeää trikoota. Kaavana pohjalla JTKK:n neulemekko.


Ja koska meillä suvussa on näitä pieniä tyttöjä, ompelin toisen veljeni tytölle 3-vuotislahjaksi (yllättäen taas myöhässä) tunikan ja legginsit. Tunika on muokkaus OB:n Lil' Darling-kaavasta. Hihansuissa ja helmassa on rullapäärme. Se ei kuitenkaan "kihartunut" mielestäni riittävästi hihansuissa, joten ompelin niihin vielä kuminauhat, jotta eivät lörpättäisi niin paljon. Pandat on Viljamilta ja ruututrikoo on Marimekon.


Kun palaan lomareissulta, minua odottelee kotona pinkki pellavakangas, johon ajattelin iskeä sakset seuraavaksi. Reissulla on tosin kyllä ihan pakko käydä myös paikallisessa Eurokankaassa ja luonnollisesti myös seikkailemassa Ottobrella kangashyllyjen välissä.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Home Alone.

Kulunut 1,5 viikkoa on ollut minulle harvinaista luksusta. Valtakunnan Prinsessa on ollut isovanhempien kanssa mökkeilemässä ja Siippa on ollut polkemassa kilpaa alppien yli. Olen käyttänyt ajan hyvin, sillä se on tullut todella tarpeeseen. Kerrankin olen voinut tehdä asioita oman aikatauluni mukaan, vaikkakin työt luonnollisesti ovat haukanneet leijonanosan tästä "vapaasta".

Viime viikolla ompeluryhmässämme oli haaste ommella kaapin pohjalta löytyvistä materiaaleista asukokonaisuus, jonka tuli olla valmis kesäkuun loppuun mennessä. Mitään ei saanut hankkia lisää. Onneksi minulla on suhteellisen komea varasto yhtä ja toista ompelutarviketta napeista kankaisiin. Ihan kaapin perimmäisinä nämä kankaat eivät kuitenkaan olleet, pari taisi kotiutua muutamia päiviä ennen haasteen julkaisun

Mitäpä sitten sainkaan aikaiseksi? No, itselle muutaman asukokonaisuuden.


Olen jo pitkään halunnut polo dressiä, tuttavallisemmin pikeemekkoa. Keväällä löysin sitten sattumalta sopivaa kangasta Eurokankaan palalaarista. Kaavaan ehdin etsiskellä jo tovin, kunnes sitten löysin vahingossa juuri sopivan mallin Ottobren lastenlehdestä. Tein koon 170 ja laitoin hieman lisää leveyttä taitteelle. Loppuviimein päätin myös, etten laita nappeja, joten ompelin nappilistaa pienen matkaa kiinni alhaalta. Ilokseni sekä kaulus, mutta myös nappilista kestävät lähemmän tarkastelun. Koeajoin tämän mekon myös töissä - tykkään! Leggarit on tehty Ottobre Womanin Trevisio-legginsien kaavalla, koska ko. kaava sopii minulle mainiosti muokkaamatta. Vyötärökuminauha on korvattu trikookaitaleella.


Tämä Majapuun Ruusu-kangas kolahti heti. Joustaa mukavasti ja on ihan aohutta ja pehmeää. Tein tämän mekon MIW-kaavalla, johon siihenkin lisäsin taitteelle hieman väljyyttä. mekko on myös testattu töissä, ei tosin näiden harmaiden leggareiden kanssa. Nämä harman legsut ovat ainoa koko sarjasta, joita en ole vielä käyttänyt. Niistä taitaa kyllä tulla ihan kotihousut - niitäkin tarvitaan.



Ehdottomaksi suosikikseni kohosi tämä liru neulos, jonka löysin EK:n palalaarista talvella. Tavoittelin hieman Hilfiger-tyylistä paitaa, en tiedä onnistuinko. Ensimmäistä kertaa kohdistelin raitoja raglanpaidassa, eikä lopputulos ihan kehno ollut. Kaava on Suuri Käsityö-lehdestä ja kerrankin raglanhiha istuu minullekin hyvin! Jegginsit on tehty joustofarkusta, joka niinikään on sukellettu EK:N palalaarista.


Näille jegginseille en enää jaksanut tehdä yläosaa. Nämä joustavat toooodella paljon, ovat ihanat päällä! EK:n palalaarilöytö tämäkin.


Istuin käytännössä koko viime viikonlopun ompeluhuoneessa katsellen näitä maisemia:


Ja kuunnellen näitä levyjä:


Ihan huippua ja äärimmäisen terapeuttista!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Pellavapaita mallia Odd Molly goes Patakakkonen

Ensin oli kangas ja sitte pälkähti päähän idea, josta syntyi paita. Paidasta minulle tulee mieleen jollain tavalla ne Patakakkosen kokkien paidat mieleen.


Kangas on pellavasekoitetta Eurokankaan palalaarista. Kaavana käytin Ottobre Woman 2/11 lehdestä Napoli-paidan kaavaa. Muutoksia tein matkan varrella aika paljon. Sain jostain ajatuksen testata kumilankarypytystä, ja koska mallitilkku onnistui hyvin, päätin sitten rypytellä paidan hihansuut. Samaan vauhtia rypytin vielä helmankin, kun innostuin. Ylälankana käytin pinkkiä lankaa tehostevärinä.


Hihansuut, helma ja kaula-aukko on kantattu Lillestoffin farkkujerseyllä. Tein paidasta tarkoituksella hieman ison, mutta kaula-aukko osoittautuikin sitten ihan liian avaraksi. Korjasin asian surauttamalla siihen framilonia. Niskaan tulee nappi tai hakaset, en ole vielä päättänyt (= minulla ei ole vielä sopivaa nappia).




Nämä sovituskuvat eli selfiet sucks! Näistä ei saa koskaan mitään järkevää. Kännykkäkuvinakin ovat vielä rakeisia. Mutta kyllä tästä kai ihan ok paita tuli, ja jopa töihinkin saattaisin voida laittaa!