tiistai 15. huhtikuuta 2014

Niin yksinkertaista.

Niin yksinkertaista se on, nimittäin ompelujumin häätö. Vai onko?



Eilen päätin tehdä tämän lahjuksen alta pois. Se on vekkiakaulustunika Valtakunnan Prinsessan kummitädille Sari Ahokaisen Simply fine -kankaasta. Siitä tuli ihan kiva, toivottavasti käyttäjänkin mielestä!



Kaavana käytin Onion 2035 -kaavaa ilman etukappaleen poikkileikkausta.

Tänään on kiva ilta, sillä huomenna olen jo lomalla! Mikäs sen mukavampaa!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kerta se on ensimmäinenkin.

Vähän on jäänyt taas tämä blogipostaaminen vähemmälle. Tuntuu, etten ole oikein ehtinyt/jaksanut tehdä mitään. Keväät kylvötkin ovat jääneet tomaatti/paprika-linjalle, enkä taida sisälle enää mitään kylvääkään. Perinteisesti vappuna olen laittanut kasvihuoneen kuntoon ja kesäkukat kylvänyt sinne ruukkuihin.



Mutta nyt kuluneen viikon aikana koneet ovat surisseet ihan mukavaan tahtiin, kaavojakin sain viime viikonloppuna piirrettyä kaikkiaan kahdeksaan vaatteeseen. Talvilomareissu häämöttää ja mukaan pitää saada vähän lahjuksia - siinä yksi syy tähän reippauteen. Siipan vihreätä Herrasmiehet-paitaa en ole vieläkään saanut kuvattua, tulkoon siitä postaus sitten myöhemmin.

En ole koskaan tehnyt bodya, joten oli ilmeisesti aika harjoitella. Hetken mielijohteesta tämän surautin ja samalla aloin saada peittarin tikin kantinkääntäjän kanssa kohdilleen. Hyppytikkiongelman kanssa olen paininut jo ihan liikaa. En minä ollut koskaan neppareitakaan mihinkään kiinnittänyt, joten sitäkin tässä sitten pääsi harjoittelemaan. Onneksi oli ne Lidlin pihdit ja rupunepparit, joilla ensin testailin. Ja kas kummaa, toistaiseksi ovat pysyneet kiinni. Tähän käytin kyllä niitä parempia neppareita :-).


Viime viikonloppuna tein 1-vuotislahjaksi muutaman vaatteen pikku-S:lle. Nämä ovat kyllä kaikki nurjalta puolelta kauhistuttavia harjoituskappaleita, mutta ei tätä tekemättä opi.


Ja tunika kaipaa kaverikseen luonnollisesti ruttuleggarit. Ensimmäistä kertaa kokeilin legsujakin. Näitä tein heti kahdet, toiset koossa 80 cm ja toiset 128 cm. Isommat jäivät kuvaamatta, kun saivat heti osansa tusseista.


Ja sitten halusin vielä tehdä hupparin, jossa on vetoketju vinosti etukappaleella. Tässä kokeilin myös ommella vuoritetun hupun niin, että niskan sauma jää piiloon hupun sisään. Täytyy sanoa, että se kävi näppärästi, kun oli hyvät ohjeet. Ohjeet löysin täältä.


Vieläköhän sitä jotain ehtisi? Keskiviikkona lähtee vasta kone :-). Kaksi työaamua ja sitten onkin talviloma, joka jatkuu aina huhtikuun lopulle saakka. Tässä vielä kuva Lapsimessuilta kantamastani saaliista - Muru, Käpynen ja Verson puoti. Ideoita pukkaa jo, mistä aikaa? Mukavaa ja toivon mukaan keväistä viikkoa!